Myrskynsilmään joutunut Suomen Bachelor, Joonas Kenttämies on saanut osakseen kritiikkiä, kun hän ohjelmassa harrasti ensin ...
Rikkaan hevosmiehen matkassa Espanjaan matkustanut hyvinvointiyrittäjä nauttii uudesta arjesta koiransa ja tyttärensä kanssa.
Anne käynnisti kolmen vuoden työviisumin turvin mallinuransa uudestaan yli viisikymppisenä. Lisäksi hän teki sen kovimmassa mahdollisessa paikassa, Los Angelesissa. Työviisumiasia kuitenkin kertoo, ...
Nyt soppaan on laittanut lusikkansa myös muun muassa Salatuista elämistä sekä Aito Iskelmä -radiokanavalta tuttu Hanna ...
Isän kuoleman jälkeen 14-vuotias Mia alkoi itse käyttää alkoholia. Käänne oli Mian mielestä outo, sillä hän oli aiemmin ...
Häjyt on elokuva, josta jokaisella sen nähneellä on vahva mielipide. Monet ovatkin skeptisiä sen suhteen, kuinka ...
Lily kertoi pitämässään The Moomin Phenomenon -podcastissa, että hän on löytänyt Tove Janssonin tarinat jo lapsena ja hän samaistuu kaikkiin hänen hahmoihinsa vahvasti myös aikuisena. Lily kokee ...
Perjantaina ystävänpäivä kuuluu niihin juhliin, jolloin kuninkaalla ei yleensä ole suurempia menoja. Tänä vuonna hän ei kuitenkaan voi juhlia perheen kesken. Vaikka Silvian hyväksymä ohjelma sisältää ...
Nelikosta kenties vähiten tunnettu on Eveliina, joka free-toimittajana ja kirjailijana on paneutunut hengellisyyteen. Se sopii mainiosti yhteen sen kanssa, että Vappu on juuri aloittanut Valo pimiässä ...
Miisa Nuorgamilta suhdepaljastus! Vau, mikä muodonmuutos Minka Kuustonen! Podcast: Martina Aitolehdeltä hääpaljastus ...
Tanssinopettaja ja koreografi Helena Ahti-Hallberg sekä hänen Eric -rakas remontoivat unelmiensa kotia Espanjassa. Kuulitko mehukkaan julkkisvinkin? Nappasitko kohukuvan tai -videon?